Oletko menossa naimisiin? Onnea!

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1 Kor. 13:13)

Kirkollisessa avioliittoon vihkimisessä avioliitolle pyydetään siunausta. Vihittävät jättävät yhteisen liittonsa Jumalan huolenpitoon. Liitto ei ole kiinni vain ihmisistä, vaan Jumala siunaa yhteistä elämää. Ilmaistessaan tahtonsa rakastaa toinen toistaan vihittävät sitoutuvat avioliittoon ja siihen, että tekevät parhaansa, jotta kumpikin voisi olla siinä onnellinen niin myötä kuin vastamäessä.

Avioliiton siunaaminen

Jos avioliitto on solmittu siviiliviranomaisen edessä tai muun kuin evankelis-luterilaisen kirkon käytännön mukaisesti, avioliitto voidaan myös siunata evankelis-luterilaisen kirkon perinteen mukaisesti niin haluttaessa. Avioliiton siunaaminen muistuttaa pitkälti kirkollista vihkimistä.

Aloita kirkkoherranvirastosta

Aloita valmistelut ottamalla yhteyttä Rovaniemen kirkkoherranvorastoon, eli aluekeskusrekisteriin. Avioliiton solmimista edeltää aina avioliiton esteiden tutkiminen. Siten varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu. Avioesteiden tutkinnan voi suoritaa joko seurakunta, johon toinen vihittävistä kuuluu tai mikä tahansa maistraatti. Esteiden tutkinnan voi tehdä myös netissä osoitteesta: www.esteidentutkinta.fi. Tilojen sekä papin ja kanttorin varaaminen tapahtuu viraston kautta. Papin, kanttorin ja suntion palvelukset ovat maksuttomia. Mikäli halutaan pappi tai kanttori jostakin muualta kuin omasta seurakunnasta, tulee vihkiparin itse pyytää häntä. Tällöin mahdollisista matkakuluista huolehtii häiden järjestäjä.

Kirkko ja hääpaikka kannattaa varata hyvissä ajoin, sillä kesähäät ovat vuosi toisensa jälkeen suuressa suosiossa.

Morsian hymyilee hääpäivänään.

Vihki- eli toimituskeskustelussa keskustellaan papin kanssa avioliiton merkityksestä, vihkimisen kulusta ja vihkikaavan yksityiskohdista. Keskustelun yhteydessä täytetään alustavasti vihkimisilmoituslomake ja sovitaan mahdollisista kuulutuksista.

Vihki- eli toimituskeskustelu

Kirkkohäissä pyydetään siunausta avioliitolle. Pari lupautuu naimisiin mennessään rakastamaan toisiaan myös vaikeina aikoina. Vihkimisessä tulee olla läsnä vähintään kaksi todistajaa. Pappi huolehtii vihkimisen kulusta.

Vihkimisen kulku

Vihkiminen voi olla pienimuotoinen, intiimi tilaisuus, ja se voidaan toteuttaa myös muussa tilassa kuin kirkossa. Yhtä lailla kirkko saa täyttyä häävieraista ja perinteistä. Tähän on koottu käytännön asioita, jotka on hyvä huomioida, kun alatte suunnitella kirkkohäitä.

Häätavat kirkossa