Rovaniemen kirkko

Rovaniemen kirkko on sodan jälkeisen jälleenrakentamisen maamerkki. Rovaniemen seurakunta menetti Lapin sodassa kaikki rakennukset. Oli rakennettava uusi kirkko, kirkkoherran ja kappalaisen pappilat, kanttorila, kirkkoherranvirasto, siunauskappeli sekä hautausmaan hoitajan ja apupapin asunnot.

Rakennustyötä varten asetettiin helmikuussa 1946 rakennustoimikunta, johon kuuluivat rovasti V.E. Laitinen, johtaja P.A. Jokela, posteljooni E.H. Poikela, kunnallisneuvos Janne Koivuranta, työpäällikkö P.E. Patopuro, piiripäällikkö Johan Maatela sekä puheenjohtajana pastori Pentti Seppänen. Myöhemmin jäseneksi tuli myös kirkkohallintokunnan puheenjohtaja, rakennusmestari Viljami Kaltio.

Seurakunta sai tilapäiseksi pyhäkoksi lahjoituksena Ruotsin kirkon diakoniahallituksen kautta (till Brödernas Hjälp) elementeistä koottavan rakennuksen, jonka Väinö Malmivaara vihki käyttöön tammikuussa 1947.


Kaksi arkkitehtikilpailua

Alkujaan rakennustoimikunta kaavaili kirkkoa 1200 – 1500 hengelle, mutta jatkovaiheissa koko mitoitettiin 900 hengelle. Suntion asunto ja kirkon holvit kirkon alle otettiin mukaan suunnitelmaan.

Vuonna 1947 käydyn arkkitehtikilpailun (35 ehdotusta) voitti Reku Rytöhongan ”Good will”, toiseksi tuli Heikki Sirenin ”Kontraposto” ja kolmanneksi Elma ja Erik Lindroosin ”Profeetat puhuvat”. Lisäksi seurakunta lunasti Veikko Malmion ”Kaupunki-kirkko-erämaan” sekä Alexis Lindqvistin ”Pöyliövaaran”. Kirkkovaltuusto piti ”Pöyliövaaran ulkomuotoa ja Good willin sisäratkaisua hyvänä pohjana uudelle ehdotukselle. Piispa Malmivaara suositteli kuvioon avuksi arkkitehti Bertel Liljequistiä, jonka arkkitehtiliitto erinäisten neuvottelujen jälkeen lopulta hyväksyi. Päädyttiin kutsukilpailuun edellisen kilpailun voittajien kesken, lisäksi Liljequist hyväksyttiin kilpailuun ulkopuolisena. Kilpailun voitti äänestyksen jälkeen Heikki Sirenin ”Excelsior”, toiseksi tuli Liljequistin ”Rovaniemi”, kolmannen sijan jakoivat Lindroosien ”Kerran viel” ja Rytöhongan ”Killi kirkkoja tekee”. Tämän jälkeen seurakunnan oli helppo valita Liljequistin ehdotus rakentamisen pohjaksi. Valinta tosin herätti närkästynyttä keskustelua arkkitehtilehdessä.


Avustuksia rakentamiseen 34,5 miljoonaa markkaa

Rakennusmestari Toivo Koponen laski kirkon rakentamisen kustannusarvioksi 39 miljoonaa markkaa, lisäksi oli huomioitava 6-8 miljoonaa lämpö-, vesi- ja viemäritöihin sekä urkujen hankintaan. Rakennustöiden käynnistyessä rahoitusta oli tiedossa vain noin 5,5 miljoonaa (4,8 miljoonaa sotavahinkokorvauksia ja 740 000 suurkeräyksestä vuodelta 1946). Kaikkiaan kustannuksia tuli lopulta reilut 92 miljoonaa markkaa. Avustuksia saatiin Amerikasta 15 miljoonaa, Ruotsista liki 9 miljoonaa, Suomen kirkon keskusrahastolta 10 miljoonaa, Kirkon Lahja rahastolta 500 000 ja Amerikan uskonveljiltä liki 42 000 mk. Lopun seurakunta rahoitti lainoin, metsätuloilla ja veroilla.


Sisääntuloaulassa Viirinkankaan kiveä

Rakennustyöt käynnistyivät 21.6.1948. Peruskivi muurattiin 3.5.1949. Kesä 1949 tehtiin töitä kahdessa vuorossa, niinpä harjannostajaisia vietettiin 22.8.1949. Risti nostettiin kellotorniin lokakuun alussa. Talvikausi 1949-50 kului kattamis- ja sisätöissä.

Liljequist oli alunperin kaavaillut sivukäytävien pilarien päällysteeksi vaaleaa Kittilän marmoria, siitä luovuttiin ja tilalle tuli tummasävyinen Hertoniemen liuskekivi. Kirkon sisääntuloaulan lattiassa ja terassilla pääsisäänkäynnin edustalla käytettiin paikallista Viirinkankaan kiveä. Alunperin oli suunniteltu kattomateriaaliksi paanua, mutta se muutettiin Outokummun suhteellisen edulliseen kuparipeltiin.


Kirkon sisustus Antti Salmenlinnan käsialaa

Kirkon yksityiskohtaisesta sisustussuunnitelmasta käytiin monia neuvotteluja. Kokonaissuunnitelman loi arkkitehti Liljequistin ehdottama sisustusarkkitehti, koriste- ja lasitaiteilija Antti Salmenlinna. Salmenlinnan käsialaa ovat sivukäytävien kaarien yläpuoliset raamatunlausein varustetut kalkkimaalaukset, katossa olevat kirkon toiminnan keskeisimpiä asioita kuvaavat symbolit, urkulehterin reunuksen enkelit, kuori-ikkunoiden lasimaalaukset ja kastepöytä (poistettu uudistuksessa 1995). Valaisimet valmisti Martti Salmenlinnan taidetakomo. Saarnatuolin puuveistokset valmisti Gunnar Uotila. Urkujen hankinnasta Kangasalan urkutehtaalta tehtiin päätös joulukuussa 1948, urkujen julkisivun suunnitteli urkutaiteilija Venni Kuosma. Maaliskuulla 1950 nostettiin torniin Tampereen Lokomon tehtaan valamat kolme teräskelloa.

Kirkon tekstiileistä antependium ja kaksi Agda Österbergin suunnittelemaa messukasukkaa saatiin lahjoituksena Ruotsista. Kirkon sisääntuloaulan seinälle kiinnitetyissä Kittilän vihreästä marmorista valmistetuissa tauluissa kerrotaan kirkon pystytyksestä Amerikan Yhdysvaltain luterilaisten kristittyjen myötävaikutuksella ja että Ruotsin evankelisluterilaiset seurakunnat ovat antaneet arvokasta apua urkujen, kellojen, kattokruunujen hankintaan sekä kirkon taiteelliseen koristeluun.


Piispa Malmivaara:”... että tässä huoneessa Kristuksen pyhyydellä kaunistuisi kansa”

Uuden kirkon juhlallisen vihkimisen 20.8.1950 toimitti piispa Väinö Malmivaara 14 papin avustamana, joukossa myös Amerikan luterilaisten ja kirkkojen ja Ruotsin kirkon edustajat. Piispan puheen johdantona olivat sanat: ”Kuule! Vartijasi kohottavat äänensä, kaikki he riemuitsevat, sillä he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palaa Siioniin” (Jes 52:8). Malmivaara sanoi mm.: ”Antakoon Herra sen armon, että tässä huoneessa Kristuksen pyhyydellä kaunistuisi se kansa, joka täällä käy, ja pyyhkiköön Hän täällä synnit pois niin kuin sumun.”

Vihkimisjuhla ja jumalanpalvelus välitettiin kovaäänisillä niille, jotka eivät mahtuneet kirkkoon sisälle, väkeä arvioidaan olleen noin 10 000 henkeä.

Keskuskansakoululla pidetyssä päiväjuhlassa esitti kirjailija Annikki Kariniemi kirjoittamansa juhlarunon Rovaniemen kirkko. Jo kirkon vihkimispäivän puheissa korostettiin kirkon symbolisoivan raskaan jälleenrakennuskauden päättymistä Rovaniemellä.

Vihkiäisjuhlan jälkeisellä viikolla pidetyssä piispantarkastuksessa silloinen asessori L.P. Tapaninen muistutti eräässä puheessaan: ”Jos te olette laittaneet tämän kirkon vain osoittaaksenne, kuinka korkea kirkollinen kulttuuri täällä vallitsee, niin tämä kirkko on väärällä perustuksella. Kirkko rakennetaan elävistä, uskovista sieluista. Kirkko on Kristuksessa ja tälle perustukselle pyydetään laskea uusia kiviä.”


Mitä alttariseinälle?

Kirkko ei kuitenkaan ollut lopullisesti valmis vihkijuhlassa elokuussa 1950, alttaritaulu puuttui. Rakennustoimikunta käsitteli asiaa useaan kertaan. Asiasta keskusteltiin piispa Malmivaaran, arkkitehti Liljequistin ja taiteilija Salmenlinnan kanssa. Salmenlinna esitti kolmea mahdollisuutta, joista yksi oli kirkon tulipalosta säästynyt vanha alttaritaulu. Salmenlinna arvioi kuitenkin sen liian tummasävyiseksi. Muina vaihtoehtoina olivat joko Jumalan Karitsaa tai Kristuksen ylösnousemusta, paluuta ja viimeistä tuomiota esittävä taideteoksen hankkiminen. Ratkaisu löytyi lopulta, kun arkkitehti Liljequist ehdotti freskon hankkimista kirkon kuoriseinään.

Taiteilija Lennart Segerstrålen ja seurakunnan väliset neuvottelut freskosta käynnistyivät elokuussa 1949.


Opetusministeriöltä avustusta freskon hankintaan

Rakennustoimikunnassa väliin horjuttiin hankitaanko fresko vaiko alttaritaulu. Uuno Hannulan myötävaikutuksesta päädyttiin freskoon, Hannula näet arveli rahoitusta järjestyvän myös Ruotsin taiteilijapiireistä. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta Hannulan ja Janne Koivurannan vaikutuksen myötä avustusta saatiin 1,3 miljoonaa opetusministeriöistä, freskon kustannusarvion ollessa 1,5 miljoonaa. Opetusministeriö edellytti taitelijaksi Segerstrålea. Se aiheutti kiistaa Suomen Suomen taiteilijaseuran kanssa, joka kuitenkin lopulta suostui siihen, että seurakunta hankkii freskon Segerstrålelta ilman kilpailua. Freskon hankinta (lopulliset kustannukset 3 miljoonaa) herätti aikanaan myös paljon vastustusta. Veronmaksajat napisivat ”ylellisyyksistä”, monen mielestä raha olisi voitu käyttää hyödyllisemmin, maaseudun ihmisten mielestä kauppala sai liikaa koreutta, maaseutu ei mitään. Jälkeenpäin arvioiden freskon voi todeta olevan onnistunut kaikessa puhuttelevuudessaan niin paikkakuntalaisille kuin matkailijoille.


Freskon valmistaminen

Segerstråle valmisti freskoa varten toista sataa luonnosta. Segerstråle otti huomioon seurakunnan tekemiä muutosehdotuksia (värjötteleviä lapsia toivottiin lähteelle päin, viinapullo juopuneen kädestä siirtyi kainaloon, ”lihallisuutta” esittävälle naiselle vaatteet). Kirkkovaltuusto käsitteli freskon maalaamiseen maaliskuussa 1951 ja lopullisesti suunnitelmat hyväksyttiin rakennustoimikunnassa 21.5.1951.

Freskon maalaaminen kesti noin neljä kuukautta. Segerstrålea avustivat työssä taiteilijat Mirjam Vainio, Matti Sainio ja Pentti Maatela. Seinäpinnan rappareina toimivat Tauno Vaahtera ja Tauno Ylipaavalniemi. Maaherra Hannula totesi freskon luovutustilaisuudessa 20.10.1951: ”Tämä teos ei ole lahja yksistään rovaniemeläisille, vaan koko maakunnalle, eikä yksistään nykyiselle polvelle vaan myöskin tuleville.


Kirkon korjauksia myöhemmin

Ensimmäinen suurempi kunnostus tehtiin 1987 arkkitehti Matti Leiberin suunnitelmin. Tuolloin uusittiin teknisiä asennuksia, kirkko maalattiin, fresko puhdistettiin, kuoritilan seccomaalauksia huollettiin. Samassa yhteydessä hankittiin uudet urut tanskalaiselta Bruno Christensenin urkutehtaalta. Vuonna 1997 tehtiin Leiberin suunnitelmin muutoksia kirkkosalin kuorissa jumalanpalvelusuudistukseen liittyen. Takorautainen kaide lyhennettiin, jolloin porrasaskelmaat saatiin leveämmiksi kuoroesiintymisille, lisäksi rakennettiin liikuntaesteisille ramppi kirkkosalista kuoritilaan. Muutokset merkitsivät myös muuratun kastepöydän purkamista ja korvaamista puupöydällä. Liturgisina uudistuksina alttarille tuli seinästä irrallaan oleva pöytä ja kuoriin kaksi lukupulpettia. Kirkon eteiseen sijoitettiin Risto Immosen valmistama takorautainen lähetyskynttelikkö.

Kirkon kuparipeltikatto uusittiin vuonna 2005. Samassa yhteydessä uusittiin tornin kiinnitystyvestä ruosteinen ja lahoava risti valoineen Neon-valoputket korvattiin ledeillä. Kirkon alakerran holvitilaan rakennettiin arkkitehti Hannu Voutilaisen suunnitelmin historiahuone, jossa säilytetään seurakunnan vanhoja arvoesineitä ja tekstiilejä. Vuonna 2006 kirkko ja kirkonmäen kiinteistöt siirrettiin kaukolämpöön. Vuonna 2008 kirkon alakertaan rakennettiin lisää toimintatiloja, krypta, kerho- ja säilytystiloja sekä toimitilat diakonian ruokapankille. Suunnittelutyön teki H-P Arkkitehdit.


Lähteet: Seija Pulkamo, Rovaniemen seurakunta 350 vuotta 1982,

Marja Terttu Knapas, Rovaniemen kirkko – jälleenrakannuskauden arkkitehtuurin muistomerkki. Artikkeli kirjassa Risti ja Lähde, Rovaniemen kirkon juhlakirja 2000.


 









"Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon." (Ps 36:10)