Viikon Sana 5.2.2020

Häivähdys Jumalan ihoa

Muistan lapsena katselleeni puhelinpylvääseen kiinnitettyä julistetta. Siinä kerrottiin Jeesuksen tulevan ja kyseltiin lukijan valmiutta siihen. Se herätti minussa kauhunsekaisia tunteita, sillä se vaikutti olevan selkeä uhkaus. Pohdin pienessä mielessäni, että jos itse olisinkin valmis, niin olisivatko varmasti kaikki muut. Hätäännykseni asian johdosta ei ollut mahtua sisälleni.

Myöhemmin sain kuulla toisenlaisesta Jeesuksesta. Hän saapuu vapahtajana, vastalahjaa vaatimatta, nimenomaan sen vuoksi, että en ole mitenkään valmis sen paremmin kuin kukaan muukaan. Olen saanut omien kokemusteni kautta tutustua Kristukseen, joka on tulvillaan puhdasta myötätuntoa, armoa ja rakkautta.

En ymmärtänyt lapsena enkä ymmärrä vieläkään, miten voisi olla yhtä aikaa olemassa Taivas ja Helvetti. Miten ihmeessä kukaan voisi olla taivaassa kokonaan onnellinen, jos yksikin ihminen kärsii helvetin tuskia.

Kun en ole muuta osannut, olen luottanut siihen, että jos lapsikin jotain voi ymmärtää, niin ihan varmasti rakastava Jumala kaikkein syvimmin käsittää. Hän ei voi hylätä sellaistakaan ihmistä, jonka kaikki muut hylkäsivät. Niin uskon, että helvettiin katoaa aikanaan kaikki paha ja hyvä tallentuu taivaassa.

Kaikkein särkyneinkin ihminen on Jumalan kuva, joka eheytyy silloin, kun pahan vaikutus lakkaa. Siihen asti joudumme jokainen kestämään maan päällä eriasteisena riehuvaa helvettiä. Meidän tehtävämme on elämällämme tuoda taivasta maan päälle edes hennon haaleina hitusina. Aavistaen, että jokainen luotu on häivähdys haavoille lyötyä Jumalan ihoa.

Sanna Kierivaara
Sairaalapappi Sanna Kierivaara