Viestintuojat 9.4.2020

Ihme ja kumma 
 

Minä ihmettelen sinua, joka kuuntelet jumalanpalvelusta radiosta. Olen aina ihmetellyt, kuka olet. Kun kuuntelet radiosta jumalanpalvelusta, koetko kuuluvasi joukkoon, tunnetko osallistuvasi? Vai oletko ulkopuolinen? 
Minä hämmästelen sinua, joka katselet jumalanpalvelusta netistä! Olet seurannut, kuinka olemme seurakuntana ja kirkkona tehneet digiloikan. Olemme ottaneet uutta tekniikkaa käyttöön ja opetelleet. Olet nähnyt meidän onnistuvan ja epäonnistuvan. Olet nähnyt kaiken sen hapuilun ja kompuroinnin, mutta aina kuitenkin kannustanut ja inspiroinut meitä.  


Suuresti hämmästelen sitä, ettet ole yksin siellä katsomassa hartaustallenteita tai livestreamiä. Ei, et todellakaan! Teitä on satoja ja sunnuntain pääjumalanpalveluksessa jopa tuhat. Vaikka kirkko on lähes tyhjä, on seurakuntalaisia läsnä sinä ja tuhat muuta!  

Saanko kysyä sinulta yhden kysymyksen: miltä se sinusta tuntuu? Koetko olevasi läsnä? Osallinen?  
Olen katsonut useita hartauksia, selaillut monien seurakuntien livestreamejä. Aina hetkittäin jokin virsi nostattaa kylmät väreet iholleni, yhteen ääneen lausuttu Isä meidän -rukous saa palan kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Silti sisälleni jää kaipuu. Kaipaan tunnetta, yhteyttä, yhteisöllisyyttä, harrasta mieltä itselleni. Kaipaan tulla Jumalan hoidettavaksi.  


Enkä syytä tästä kollegoita, en tekniikkaa. Katson ihmetellen peiliin. Olenko ajan lapsi ja menettänyt keskittymiskykyni: mikä tahansa yli kolme minuuttia kestävä video vaatii jo minulta liikaa? Vai olenko laskenut hengellisen elämäni, hengellisen hyvinvointini vain yhden kortin varaan: jumalanpalveluksen?

 
Odotan sitä päivää, kun kirkot ovet ovat avoinna – meille kaikille. Odotan sitä, että saamme kokoontua ehtoolliselle yhdessä. Jonotamme kaikki malttamattomina, janoissaan ja nälissään, mutta silti täynnä rakkautta. Rauhallisesti liikkuvassa jonossa tervehdimme ystäviämme, kosketamme kevyesti harteille ja viestitämme ”Mukava nähdä sinuakin täällä.” Sitten polvistumme alttarille ja saamme ottaa vastaan ehtoollisen. Siinä ei ole enää tekniikalla merkitystä, ei sanoilla. Siinä kohtaa vain tunteella on väliä: Tässä on minun paikkani.

 
Ja sinä, jota nyt ihmettelen, hämmästelen ja ihailen, näemmehän sitten kirkossa, kun se on taas mahdollista? Kerrothan minulle silloin, miten Jumala toimii etänä ja silti niin lähellä? 

Susanna Sirviö

 

Susanna Sirviö
Pastori Susanna Sirviö