Viestintuojat 23.3.2020

Tule meille vaan, meillä leivotaan

Joku aika sitten minulla oli päivä, jolloin ei ollut mitään tekemistä. Päätin yhtäkkiä käydä kaupassa ostamassa tarvikkeita leipomiseen. Ostoslistalla oli muun muassa saksanpähkinöitä, kanelia, hunajaa, mantelirouhetta ja filotaikinaa. Lopputuloksena syntyi uunilevyllinen Baklavaa. Kyseessä on makea leivonnainen, joka on hyvin suosittu Balkanin ja Lähi-Idän alueilla. En yleensä harrasta leipomista, mutta tämä oli poikkeuksellinen päivä. Onnistuiko leivos? Noh, menettelihän se.


Samalla kun oma leipomukseni valmistui, muistin erään kertomuksen profeetta Eliaasta ja Sarpatin leskestä (1. Kun. 17: 7-24). Elia lähti Herran kehotuksesta Sidonin alueen Sarpatiin, jossa hän tapasi leskirouvan jolla oli poika. Leski oli keräämässä polttopuita, jonka jälkeen lesken oli tarkoitus mennä kotiinsa tekemään leipää itselleen ja pojalleen. Elia pyysi kuitenkin leskeä tuomaan ensin pienen palan leipää ja vettä itselleen. Elia vakuutti Herran sanalla, että jauhoruukku eikä öljypullo tyhjene ennen sateen siunausta – ja kaikilla riitti syötävää pitkäksi aikaa. Myöhemmin lesken poika kuoli, mikä katkeroitti lesken. Mutta Elian herätettyä pojan henkiin, leski uskoi Elian olevan Jumalan mies.


Meillä tulee eteen aika ajoin sellaisia tilanteita, joissa teemme asioita, joita emme yleensä tee. Toisinaan tähän tilanteeseen päädytään tylsyyden patistamana ja toisinaan koska olosuhteet sitä vaativat. Tällöin oma tahtotila jää takaa-alalle ja yhteinen hyvä saa uuden merkityksen. 
Mutta eikö ihmisen tulisi kaikessa suhteessa toimia, niin kuin Jumala tahtoo ja tehdä se ilolla? Näin saattaisi joku kysyä. Kristus Jeesus esitti aikoinaan vertauksen kahdesta veljeksestä, joiden isä pyysi heitä kumpaakin menemään viinitarhaan töihin. Ensimmäinen veljeksistä sanoi menevänsä mielellään, mutta ei kuitenkaan mennyt. Toinen veljeksistä sanoi suoraan, ettei halua mutta myöhemmin meni silti (Matt. 21: 28 – 32). 
Viinitarha mielletään monesti iankaikkisen elämän vertauskuvaksi, joten siitä on pidettävä huolta. Toinen veljeksistä ei olisi halunnut mennä viinitarhaan huolehtiakseen siitä, mutta lopulta hän asetti yhteisen hyvän omien mielipuuhiensa edelle. 


Meille tulee aika ajoin ohjeita, neuvoja jopa kieltoja joiden kohdalla tulee sellainen olo, että meidän elämäämme yritetään kontrolloida. Emme haluaisi noudattaa niitä ja suhtaudumme niihin lähinnä suosituksina. Asiaa voisi tarkastella myös siltä kannalta, että pyrimmekö mahdollisesti suojelemaan jotakuta meille annettujen ohjeiden avulla. Sen sijaan että kiroaisimme niiden asioiden perään, jotka ovat meiltä kiellettyjä, voisimme keskittyä niihin asioihin jotka ovat meille sallittuja. Kenties silloin löytää itsestään sellaisia puolia, joiden olemassaolosta ei aikaisemmin tiennyt. 

Aki Hätinen
Rovaniemen seurakunnan Vt. kappalainen


 

Aki Hätinen
Aki Hätinen