Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn teemalla ”Nuoret väkivaltaisessa maailmassa”.
Yhteisvastuukeräyksen keräystuotoista 40 prosenttia lahjoitetaan Suomeen. Puolet Suomeen kohdistetuista keräystuotoista jää paikallisseurakunnille nuorten tukemiseksi tehtävään teemanmukaiseen toimintaan sekä seurakuntien auttamistyöhön.
Toinen puolikas kotimaahan jäävästä keräystuotosta osoitetaan valtakunnallisena kumppanina toimivalle Aseman Lapset ry:lleLinkki avautuu uudessa välilehdessä, joka kehittää ja laajentaa yhteisvastuuvaroin koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen tähtääviä toimiaan. Konkreettisesti keräysvarat käytetään pitkittyneiden ja laajentuneiden koulukiusaamistapausten selvittämiseen K-O-toiminnalla sekä katusovitteluun, jossa sovittelijoina toimivat nuorisotyön ammattilaiset. Kumpaankin menetelmää voidaan hyödyntää monisyisten konfliktien ratkomiseen. Toiminta on konkreetista puuttumista sekä ammattilaisten kouluttamista sovittelijoiksi ja väkivallan ehkäisyn osaajiksi.
Lisätietoja Yhteisvastuukeräyksen valtakunnallisilta sivuilta tämän linkin kautta.
Perinteinen Rovaniemen seurakunnan 32. Riemukierroshiihto-tapahtuma järjestettiin 18.3. klo 14–16 seurakuntakeskuksen alaparkkipaikalla, Kirkkolammella ja seurakuntakeskuksen juhlasalissa. Tunnelmia tapahtumasta voi katsoa ja kuunnella Riemukierroshiihtovideolta tästä linkistä sekä Pääsiäis-Pääskystä tästä linkistä.
Tervetuloa toteuttamaan Suomen suurinta kansalaiskeräystä.
Mobiililahjoitusnumero: MobilePay Rovaniemen seurakunta 72084
Suorat pankkitilinumerotilit:
Aktia FI82 4055 0010 4148 41 viitenumero 303590
Nordea FI16 2089 1800 0067 75 viitenumero 303590
Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28
viitenumero 303590
Voit lahjoittaa puhelimella:
Soita 0600 1 7020 (20,28 € / puh+pvm)
Soita 0600 1 7010 (10,26 € / puh+pvm)
Lähetä tekstiviesti numeroon 16588 Kirjoita viestikenttään: APU20 (20 €) / APU10 (10 €).
Kiitos lahjastasi!
Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi. Ahvenanmaalla 2023: ÅLR/2022/9229, voimassa 1.1.–31.12.2023
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä