Nykypäivään sovitettu versio Liekit-musikaalista Rovaniemeläisten nuorten toteuttamana.
Liekit -musikaali valmistui Suomen lähetysseuran 125 -vuotisjuhlia varten vuonna 1984. Musikaalissa päähenkilö Riikka tuskastuu maailman hätään ja yrittää löytää oman tapansa auttaa. Hänessä syttyy Jumalan kutsu lähteä auttamaan nuoria toiselle puolelle maailmaa, Fuegonian lähiöön. Alkuperäisessä, 1980-luvun nuorille sukupolvikokemukseksi muodostuneessa Liekit -musikaalissa Riikka lähtee lähetystyöhön vanhan pastori Toivo Kallion jalanjäljissä.
Rovaniemellä marraskuussa 2022 esitettävässä Liekit -musikaalissa on tuotu kertomusta lähemmäksi nykypäivää. Perinteisen lähetystyön sijaan Riikka lähtee Fuegoniaan yhdessä kuvaajansa kanssa tuottamaan kristillistä matkailuohjelmaa. Hän haluaa ohjelman kautta lähestyä lähiön nuoria käymällä keskusteluja elämästä ja Jumalasta. Musikaalin perussanoma ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään: Jumalan kutsun edessä ihminen tuntee itsensä pieneksi ja riittämättömäksi, eikä myöskään ristiriidoilta voi välttyä. Sanoma rakastavasta ja armollisesta Jumalasta on kuitenkin ihmisen voimia suurempi ja löytää lopulta tien tuoda lohtua epätoivon keskelle.
Anna-Mari Kaskisen sanoittamat ja Pekka Simojoen säveltämät laulut ovat keskeisessä osassa Liekit -musikaalissa. Useat niistä ovat eläneet seurakunnissa vuosikymmenten ajan, mutta tuntuvat tänä päivänä aivan yhtä ajankohtaisilta kuin julkaisuhetkellään. Maailman hätä ei ole kadonnut minnekään, ihmisen ahneus ja vallanhimo kiihdyttävät pahan kiertokulkua. Tuskailemme näiden kysymysten edessä miettien, voiko pieni ihminen tehdä mitään epätoivoiselta tuntuvan tilanteen edessä. Riikka pakkaa reppunsa kohdatakseen yksittäisen ihmisen ja maailman hädän silmästä silmään. Jumala voi toimia kenen tahansa kautta ja sanoma armosta ja rakkaudesta löytää lohdutusta kaipaavat sydämet kaikkialta, riippumatta missä päin maailmaa elämme. Meidät kaikki on kutsuttu viemään eteenpäin sanomaa rakastavasta Jumalasta, eikä sitä varten tarvitse lähteä toiselle puolelle maapalloa. Uskallatko sinä katsoa kärsivää lähimmäistä kohti?
"Herran liekin anna palaa, anna kasvaa rakkauden. Kunnes tuli valtaa alaa, ja valo saapuu luo jokaisen."
Liekit-musikaali
Ensi-ilta pe 18.11.2022 klo 19.00
Muut näytökset 22.11/24.11/25.11 klo 19.00
Käsikirjoitus Anna-Mari Kaskinen, sävellykset Pekka Simojoki
Ohjaus & käsikirjoituksen päivitys Kaisa Lakkala
Musiikillinen johto Laura Alasaarela
Apulaistuottaja Minna Kantola
Mukana toteutuksessa mm. Nuorten kuoro Spring of Joy & seurakunnan Eurooppanuoret
Vapaa pääsy, käsiohjelma 10€.
Käsiohjelmatuotot 50/50 Suomen lähetysseuran työn tukemiseen ja Eurooppanuorten matkakassan kartuttamiseen.
-
Musiikki
-
Linkki avautuu uudessa välilehdessä