Viikon Sana 29.7.2020

Avuton kohta

”Älä ole avuton!” Nämä sanat moni meistä on kuullut huudahdettavan ja tullut tokaisseeksi. Elämässä täytyy yrittää ja ponnistella, sillä muuten asiat eivät tapahdu. Kaikissa meissä on kuitenkin myös avuton kohta, pienempi tai suurempi. Se voi olla päällimmäisenä näkyvissä niin, että ihminen ei saa tehtyä sitä, mihin hän järkeilyn perusteella voisi kyetä. Se voi olla niin lujasti kätkettynä, että ihminen vaikuttaa lähes kaiken voivalta ja kestävältä. Enimmäkseen se on jotain siltä väliltä.


Ristille ripustetussa Jumalassa ilmentyvät avuttomuuden ja kaikkivoipaisuuden todellisuus. Inhimillisesti ottaen ristiinnaulitulla Jeesuksella ei ole muita toimintamahdollisuuksia kuin katsella ympäröivää maailmaa ja salpautuvan hengityksensä läpi lausua viimeiset sanansa. Kaikkivaltiuden ristiinnaulitsemisessa kajahtaa avuttomuuden puolustus. Elämän hallitsemattomuuden äärellä avautuva totuudellinen avuttomuus.
Vastasyntynyt vauva on monien mielestä hellyttävä ja ansaitsee kaiken huolenpidon, vaikka ei pystyisi edes äännähtämään sen saadakseen. Hiljattain maailmaan saapuneen olemuksessa hehkuu lupa olla olemassa kaiken kattavassa avuttomuudessaan. Enimmäkseen elämä kasvattaa meitä luopumaan avuttomuudesta niin paljon kuin kykenemme ja kätkemään loput.


Kaikkien meidän sisällä uinuu ja aika ajoin parkuu koko pakahtuvan sielunsa voimalla vastasyntyneen täyteläinen avuttomuus. Jos pysähdymme kuuntelemaan tarpeeksi kauan, saatamme tuntea sisällämme myös rauhallisen hengityksen. Ehkä jopa aavistelemme kehossamme, miten hellästi Rakkaus koskettaa avuttomuuttamme. Sen jälkeen katselemme toistemme avuttomuutta sallivammin silmin.


 

Sanna Kierivaara
Sairaalapappi Sanna Kierivaara