Viikon Sana 15.4.2020

Elämää

Kun uutiset koronasta, poikkeusoloista ja elämän muuttumisesta alkoivat iskostua takaraivoon, aavistin, ettei tämä pääsiäinen tulisi olemaan kuten kaikki muut pääsiäiset. Hyvissä ajoin valmistauduin pääsiäisruohon istuttamiseen. Halusin, että meidän pääsiäisessämme olisi edes jotain elämän ja toivon merkkejä. Valitsin kaupasta tällä kertaa kylvettäväksi ohran. Ajattelin, että se olisi näyttävä ja kaunis. 


Katsoin kahden pienen lapsen kylvöpuuhia omissa ajatuksissani. Tänä pääsiäisenä minua on erityisesti puhutellut symbolit, jotka kertovat kuoleman voittamisesta. Miten joku, joka näyttää kuolleelta, voikin herätä henkiin, kasvaa, levitä ja kukoistaa. Miten kuolema voikaan tuoda elämää! 
Pian ohra alkoikin jo pukata ensimmäisiä vihreitään mullan alta ja me kaikki iloitsimme! Kriittinen vaihe oli ohi – meille tulisi elämää pääsiäiseksi. Enää tarvitsi vain jatkaa säännöllistä kastelemista. 


Sitten kaikki ei mennytkään niin kuin arvelin: Osa kasvoi hetkessä todella pitkiksi, osa ei meinannut millään päästä mullan päälle. Nopeimmat alkoivatkin jo notkua ja kaatua maata vasten. Yritin leikata, hoitaa, varmistaa valonsaannin. Ei siitä silti tullut tasaista ja kaunista ikinä. Se oli kyllä elämää, mutta ei sitä, mitä olin toivonut ja odottanut. 


Pääsiäisruoho symboloi Kristuksen ylösnousemusta: ristiinnaulittu ja kuollut Kristus nousee haudastaan ja elää ikuisesti lahjoittaen elämän myös kaikille Häneen uskoville. Minun pääsiäisruohoni symboloi minulle lisäksi elämää koronan jälkeen. Elämä tulee jatkumaan, mutta tapa, jolla se jatkuu voi olla ennakoimaton. Meitä voi odottaa ennakoimattomat haasteet, yrityksistämme huolimatta emme onnistukaan tukemaan elämää ja kasvua. Ja silti elämä jatkuu. Se kasvaa, leviää ja kukoistaa omalla ainutlaatuisella ja kauniilla tavallaan.

Seurakuntapastori Susanna Sirviö