Viikon Sana 19.8.2020

Eristyksissä

Minun kesälomani on juuri alkamaisillaan ja haaveilen kuukaudesta metsässä. Kerään mustikat ja puolukat. Ehkä opettelen tunnistamaan pari sientäkin. Oikeastaan minulle ehkä riittäisi yksikin metsäretki, jossa olisi vain minä ja loputon hiljaisuus. Hiljaisuus, joka alkaisi puhua.


Edesmennyt katolinen pappi Henri Nouwen on johdattanut lukijoitaan rukoukseen ja hiljaisuuteen. Hän on sanonut, että eristäytyneisyys on välttämätöntä hengelliselle elämälle. Se alkaa siitä ajasta ja paikasta, jonka olemme varanneet yksin Jumalalle. Jeesuskin antoi meille esimerkin tästä: Hän vetäytyi itse hiljaisuuteen rukoilemaan ja opasti ”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile Isääsi, joka on salassa.”(Matt.6:6)
Hiljaisuus on vaativa laji. Tämä vallitseva kulttuuri tarjoaa meille loputtomasti aktiviteetteja ajankäyttöömme. Joka hetkeen tarvitaan äänikirja, some, ystävä tai kotityö. Kun pääsee yli tarpeesta turvautua näihin tuttuihin ja turvallisiin ajankäyttötapoihin, alkaa tapahtua. Silloin pintaan saattaa nousta kipeitä asioita, pelkoja, käsittelemättömiä möykkyjä sisällämme. Viimeistään silloin haluaa karata takaisin vilinään.


Ihmeet alkavat tapahtua silloin, kuin möykyille on annettu ääni. Sitten Jumala saa tilaa. Hän lohduttaa, antaa anteeksi, valaa voimaa ja uskoa, vakuuttaa, että Hän on meidän kanssamme. Hän rakastaa – ja se rakkaus synnyttää meissä rakkautta toisiamme kohtaan. Hiljaisuus varustaa meidät elämään vilinän keskellä Hänen tahtonsa mukaisesti. 


Polku hiljaisuuteen on pitkä ja vaatii harjoitusta. Olen armollinen itselleni ja olenkin valmis aloittamaan helposta. Mekaanisesta toistosta keskellä Hänen luomakuntansa ihmeellisyyttä. Herra, kohtaathan minut puolukassa!
 

Susanna Sirviö
Sairaalapappi Susanna Sirviö