Viikon Sana 14.10.2020

Usko

Maailmassa on lukuisia uskontoja, jotka nekin ovat ajan saatossa jakautuneet moneksi. Jakautuminen jatkuu siten, että syntyy yhä pienempiä ryhmittymiä. Me kaipaamme samoin uskovien seuraa, tosin tietämättä, onko heitä todella. Yksinäisenä hetkenä voimme päätyä huokaisemaan: miksi kaikki eivät voi uskoa niin kuin minä.

Henkilöhistoriamme rakentaa sisällemme tulkintoja, jotka koittavat pitää mieltämme turvallisessa järjestyksessä. Mieli voi joutua hälytystilaan, jos jokin ulkopuolinen kyseenalaistaa tulkintamme oikeellisuutta. Meillä on tarve pitää kiinni uskomuksista, jotka ovat meissä kasvaneet. Toiseus tuntuu uhkaavalta ja herättää epävarmuutta.

Onko usko tulkintaa siitä, mitä emme pohjimmiltaan ymmärrä emmekä voi järjellä selittää. Onko usko tunne vai mielipide vai kenties päätös. Minkä verran voimme vaikuttaa siihen, mitä uskomme. Ja jos koemme, että emme usko mihinkään, onko sekin uskoa.

Yrittäessään hallita hallitsematonta uskontojen keskuudessa on luotu oppikokonaisuuksia. Opin kappaleet yrittävät kuvata syntyneen uskon sisältöä. Kristinusko erottautuu muista uskonnoista oppirakennelmiensa avulla. Kirkon sisällä erottaudutaan toisin uskovista opillisten lausumien voimin.

Usko on parhaimmillaan elämää kannatteleva voima ja perusturvallisuuden lähde. Pahimmillaan usko on käsky, joka yrittää pakottaa uskomaan toisin kuin uskoo. Uskontunnustuksia voidaan pyrkiä raastamaan esiin henkisin miekoin.

Ajattelen, että kukaan ei tiedä, ja siitä päättelen, että me jokainen olemme jotenkin väärässä. Siinä kohtaa voi välillä laskea aseensa ja levähtää vaatimuksista. Uskon Jumalaan, joka rakastaa meitä ihmisiä, olimmepa kuinka väärässä tahansa.
 

Sanna Kierivaara, sairaalapappi
Sairaalapappi Sanna Kierivaara