Viikon Sana 7.10.2020

Viesti enkeliltä

On vuosi 2010 ja olen juuri muuttanut halpaan soluasuntoon oululaisessa lähiössä. Naapurissani asuu nigerialaisia jalkapalloilijoita. He ovat tulleet pelaamaan Pohjois-Suomeen, paikalliseen alasarjajoukkueeseen nimeltä Herkules. Soluasuntomme yhteisessä keittiössä vaihdamme usein kuulumisia ja tutustumme hieman toisiimme.


Yksi jalkapalloilijoista on nimeltään Nat. Hän vaikuttaa yksinäiseltä. Näen hänet usein keittiössä, katselemassa hiljaisena ulos lumiseen mäntymetsään. Kun tulen huoneeseen hän säpsähtää, ravistelee itsensä takaisin ajatuksistaan, ja hymyilee minulle kohteliaasti. Tuntuu, kuin hän yrittäisi esittää ulospäin, että jokin tärkeä osa hänen sydäntään olisi yhä paikoillaan.


Jalkapallojoukkue menestyy vaihtelevasti. Et voi voittaa joka matsia, sanoo nigerialaisten valmentaja Ladi. Kuulen, että Nat on lähtenyt pois kaupungista jonkin aikaa sitten. Olen oppinut tunnistamaan hänen askeleensa käytävällä, ja nyt ne ovat vaienneet.
Eräänä päivänä löydän talomme pyykkituvasta hylätyn näköisen, mustan urheilukassin. Tutkin varovasti sen sisältöä, ja tajuan, että laukku on kuulunut Natille. Laukussa on sekalaista tavaraa: pari lippua jalkapallo-otteluun Nigeriassa, rikkinäinen avain ja murtunut cd-levy. Löydän myös tyhjän shampoo-pullon, jonka kyljessä mainos-slogan “Say it all with your hair!” 


Lopulta tavaroiden keskeltä käsiini osuu nuhruinen kuitti, jonka taakse on kirjoitettu englanniksi: ”Jumala, tule ja pelasta minut. Minun elämäni on sinun käsissäsi. Tule ja auta koska olen ollut itsekäs. Vain sinut minä tunnen, en ketään muuta Jumalaa.”
Hetkessä ymmärrän, että löytämäni lappunen on viesti, joka on osoitettu minulle. Haluan liittyä Natin rukoukseen.
 

Heikki Kerätär
Seurakuntapastori Heikki Kerätär