Viikon Sana 26.8. 2020

Yhdessä


Juuri 70 vuotta täyttänyt Rovaniemen kirkko on sotien jälkeisen jälleenrakennusajan helmi. Se symboloi kauniilla ja juhlavalla olemuksellaan aikaa, jolloin rovaniemeläisillä oli yhteinen tahtotila nostaa kaupunki tuhkasta. Sodan jälkeen ihmiset olivat kovilla. Moni oli menettänyt läheisiään tai joutui kantamaan fyysisiä ja henkisiä vammoja. Kaikesta oli puutetta. Uusien kotien naulatkin saatiin entisten kotien raunioista suoraksi takomalla. Silti monet olivat halukkaita uhraamaan aikaa ja varoja uuden kirkon rakentamiseen. Valmis kotikirkko oli valtava ilon aihe. Se loi uskoa ja toivoa tulevaisuuteen.


Kun seurakunnan jälleenrakennustoimikunta sai valtavan työnsä valmiiksi, sen puheenjohtaja kappalainen Pentti J.P. Seppänen kirjoitti loppuraporttiin ajan henkeä kuvaavat sanat: ”Rovaniemen seurakunnan rakennustoiminta on ollut rohkeaa ja vaikeuksista piittaamatonta. Moniin rakennushankkeisiin ryhdyttiin toivossa, että hyvä Jumala auttaa. Suokoon Hän, että näiden rakennusten avulla siunaus tulisi koko seurakunnan elämään.”


Toivomus ei kaikunut kuuroille korville. Sama kirkko ja seurakunta ovat edelleen luomassa turvaa kotikuntamme ihmisille ja matkalaisille. Siunauksen suuruus paljastuu, kun ajattelee millainen Rovaniemi olisi ilman kirkkoa ja seurakuntaa. Yhteisöllisyys ei ehkä ole tässä ajassa yhtä vahvaa kuin sodan jälkeen. On kuitenkin nähtävissä, että monilla on kaipuuta hyvään yhteishenkeen ja yhdessä tekemiseen. Monet ovat kyllästyneet ennakkoluuloihin ja vastakkainasetteluihin. Mekin tarvitsemme rohkeutta ja vaikeuksista piittaamattomuutta nykyisten haasteiden edessä. Yhdessä saamme enemmän aikaan. Hyvään Jumalaan turvaaminen on aina yhtä tärkeää:  ”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa.” (Ps. 127:1)

Ilari Kinnunen
Korkalovaara-Ounasjoen aluekappalainen
 

Ilari Kinnunen
Ilari Kinnunen