Viestintuojat 7.4.2020

Korona-arkea

Nyt on aikaa olla kotona yhdessä perheen kanssa. Miltäköhän tuntuu kuukauden kuluttua? Nyt on se hetki, jolloin saamme rauhoittua kotiin, irti oravanpyörästä. Ei harrastuksiin kuskausta, ei vanhempainiltoja tai muita iltarientoja. Menee varmaan hetki, että totumme tähän uuteen tilanteeseen.

Kotona saattaa olla pieniä alle kouluikäisiä, alakoululaisia, yläkoululaisia, lukiolaisia ja ammattiin opiskelevia. Vanhempi tekee mahdollisesti etätöitä kotoa käsin. Nyt on hyvä hetki antaa lapselle ja nuorelle enemmän vastuuta kotitöiden hoitamisesta. Yksi asia mistä olen varma: On, että ilman riitoja näistä päivistä emme selviä. Mutta yhtä varma olen siitä, että tämän ajanjakson jälkeen me olemme perheenä vahvempi ja yhtenäisempi.


Nyt on hyvä hetki puhaltaa, ottaa perhe kainaloon ja vain olla ja jutella. On myös aikaa tehdä yhdessä asioita kotona, askarrella vaikka pääsiäiskoristeita, leipoa, pelata lautapelejä ja ulkoilla. Annetaan rauhan laskeutua koteihimme. Annetaan armoa toisillemme. Siunausta, rakkautta ja terveyttä kaikkiin koteihin.


Mari Pääkkölä
nuorisotyönohjaaja
 

Mari Pääkkölä
Mari Pääkkölä