Viestintuojat 23.3.2020

Mikä tätä maailmaa pyörittää?


Elämme historiallista aikaa: ihmiset huomaamat, etteivät hallitsekaan kaikkea, päätöksiä pitää muuttaa päivittäin ja on kuin joku muu on alkanut määrätä suunnan, mihin mennään. Kuulemme uutisia maailmalta, jotka masentavat ja samalla ulkona paistaa aurinko ja sää on hieno ulkoiluun ja elämästä nauttimiseen. Mitä tästä kaikesta tulisi ajatella? Tälläkin hetkellä jossain taistellaan elämästä, sairaanhoitohenkilökunta sekä monet muut henkilöt ovat jaksamisensa äärirajoilla tässä taistelussa. Ihmiset ovat lukittuina koteihinsa ja mahdollisesti ahdistuneina tilanteesta. Ja kaikki olemme odottavalla mielellä: mitä lähiviikot tuovatkaan tullessaan.

 

Tänään päivän tunnussanan Raamatun kohdat: Sinä yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaan, taivasten taivaat ja tähtien joukot, maan ja kaiken, mitä sen päällä on, meret ja kaiken mitä niissä on. Neh. 9:6

Jumala ei ole jättänyt antamatta todistusta itsestään. Hän on tehnyt teille hyvää, hän on antanut vettä taivaalta ja sadon ajallaan, hän on ravinnut teidät ja täyttänyt teidät ilolla. Apt.14:17
Jumala toimii kansojen kohtaloissa, hänellä on lopulta viimeinen sana sanottavanaan kaikissa tilanteissa. Vaikka tämäkin tilanne näyttää vaikealta, on Jumalalla kaikki mahdollisuudet auttaa meitä. Voimme tänään kääntyä hänen puoleensa ja rukoilla apua. Jumala on todistanut itsestään meille monin tavoin luonnossa, tekemällä meille hyvää ja antamalla sydämeemme ilon. Vaikeudet ja epävarmat olot saavat meidät etsimään apua Jumalalta. Lopulta hän on ainut perusta, joka elämässämme voi kestää. Kaikki muut perustukset, elämän turvat, hajoavat. Minulle Jumala on todellinen ja ainut turva, joka kestää. Hänen kanssaan voin kohdata vaikeudet varmana siitä, etten koskaan joudu olemaan yksin. Jeesus sanoi: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Matt. 28:20

Kappalainen Heini Kesti
 

Heini Kesti
Heini Kesti