Päiväkerhon perustana on kristillinen ihmiskäsitys.

Lastenohjaaja kohtaa lapsen sekä ainutlaatuisena yksilönä että vertaisryhmän tärkeänä jäsenenä. Lapsi kaipaa kavereita ja kasvaa yhdessä toisten kanssa.

Päiväkerhossa lastenohjaaja rakentaa toiminnan monipuoliseksi, lapsen kokonaiskehitystä tukevaksi. Kerhojen ohjelmaan kuuluu hartaushetki, luovaa toimintaa, laulua, leikkiä, satuhetki ja ulkoilua. Kerhoryhmät kokoontuvat syksystä kevääseen 1-3 kertaa viikossa 2-3 tunniksi kerrallaan. Päiväkerhoihin otetaan 2-5-vuotiaita lapsia. Päiväkerhoissa on lukukausimaksu.

Päiväkerhotyössä kohdataan usein lapsen koko perhe. Yhteistyön lähtökohtana ovat lapsen tarpeet ja hänen kasvunsa vaaliminen. Perheitä kutsutaan myös seurakunnan yhteisiin tapahtumiin, kirkkohetkiin ja muuhun toimintaan. Lastenohjaajat toimivat yhteistyössä muiden varhaiskasvatustahojen kanssa lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi.

Mukaan kerhoon lapsi tarvitsee kerhorepun, sisätossut ja terveelliset eväät.

Lukukausimaksut Kerhomaksu on 40 € /kausi. Toivomme, että kuljetatte lastanne säännöllisesti kerhossa. Mikäli lapsi jää pois kesken lukukauden, pyydämme ilmoittamaan siitä heti kerhomaksujen laskuttamisen vuoksi.

Kevätkauden päiväkerhot päättyvät 26.5. 
Syksyllä kerhot alkavat viikolla 34.
 

Lisätietoja Mira Uimaniemi p. 040 653 8415

Syksyn 2023 päiväkerhoon ilmoittautuminen tästä.

Naperoparkki 

 

  • perjantaisin klo 9-11 Seurakuntakodilla

Voit ilmoittaa 2-5-vuotiaan lapsesi satunnaisen hoitotarpeen mukaan. Naperoparkki on ilmaista lastenhoitopalvelua, joka sisältää kristillistä kasvatusta, vapaata leikkiä ja ohjattua toimintaa lasten iästä riippuen. Ensimmäisellä kerralla täytetään lapsesta tietolomake. Paikka naperoparkkiin on varattava etukäteen aina jokaiselle kerhokerralle erikseen. Paikkoja on rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Hoitopaikka varataan puhelimitse:  ma-to klo 8-15 välisenä aikana  p. 040 834 5877

 

Päiväkerhopaikkojamme ovat

  • Korkalovaaran kappeli, Vaaranlammentie 3, p. 0400 335 261
  • Koskenkylän kerhotila, Eliisantie 3 D 10, p. 0400 264 944
  • Nivavaaran kerhotila, Asematie 1, p. 040 559 6551
  • Ounasrinteen kappeli, Saaruantie 3, p. 040 840 4163
  • Seurakuntakoti, Rauhankatu 70 F, p. 040 834 5877
  • Sinetän kappeli, Kittiläntie 2177, p. 040 480 8233
Lapsi leikkimässä palikoilla.

Päiväkerhojen lukujärjestys kevät  2023

Nivavaara

  • Päiväkerho ma, ti ja to klo 8.30-11.30.

Ounasrinne

  • Päiväkerho ma, to ja pe klo 8.30-11.30.

Koskenkylä                    

  • Päiväkerho ma ja to klo 9-12.

Korkalovaaran kappeli  

  • Päiväkerho ma, ti, to klo 8.30-11.30.

Seurakuntakoti

  • Päiväkerho ma, ti ja to 8.30-11.30.
  • Päiväkerho ma, ti ja to 12-15.

Sinettä

  • Päiväkerho ma klo 9-11.30.


Syksyn 2023 päiväkerhoon ilmoittautuminen tästä linkistä.