Korkalovaara-Ounasjoki
Vuoden 2015 alusta lukien Korkalovaara ja Ounasjoki ovat muodostaneet yhden yhteisen toiminnallisen ja hallinnollisen alueen.
Korkalovaaran toiminnallinen alue:
Länsikangas, Mäntyvaara, Vaaranlaki, Santamäki, Jääskeläinen, Korkalovaara, osa Sahanperää, Lapinrinne, Vennivaara, Ylikylä. Alueraja Keskikaupungin alueeseen kulkee Rinteentieltä ylös Miehentie 10 entiselle koululle ja siitä Sahanperälle.
Toiminnallinen keskus on Korkalovaaran kappeli.
Ounasjoen kylät sijoittuvat kauniin Ounasjoen rantamaisemiin sekä vaaranäkymiin Pellontien varrella. Ounasjoella on kolme kappelia (Sinettä, Meltaus ja Maijanen), joissa on myös muita seurakuntatiloja. Toiminnallinen keskus on Sinettä.
Korkalovaara
Seurakuntapiirissä pyritään arkiseen toimintaan, johon ajoittain tuodaan lisämausteeksi uusia ulottuvuuksia. Yhdessä kristillisten järjestöjen ja paikkakunnan muiden seurakuntien kanssa järjestetään vuoden varrella useita tapahtumia. Lisäksi on monia yhteistapahtumia seurakunnan eri työmuotojen kanssa.
Korkalovaaran kappeli on alueen toiminnallinen keskus, kokoontumisia on myös esimerkiksi Ylikylän koululla. Messu kokoaa väen Korkalovaaran kappeliin säännöllisesti. Viikolla kappelissa on tarjolla toimintaa kaikenikäisille.
Ounasjoki
Ounasjokivarren toiminnassa keskitytään kokoontumisiin Sanan ja sakramenttien äärelle sakraalitiloissa. Myös rukoushiljaisuuden perinteestä ammennetaan voimaa arkiseen elämään.
Alueen ihmisten ikääntyminen vie hartaus- ja jumalanpalveluselämää yhä enemmän myös vanhusten luo koteihin ja hoitokoteihin. Kotikäynnit ja ikäihmisten kerhot ovat alueen diakonian painopisteenä.
Lapsi- ja nuoriso- ja rippikoulutyössä toimitaan yhteistyössä kaupungin toimijoiden kanssa. Tavoitteena on, että lapsi ja nuori tuntisi seurakunnan ”kodikseen” yhdessä perheensä kanssa.
Mikäli sinulla herää kysyttävää toimintaan tai tapahtumiin liittyen, ole yhdeydessä työntekijöihin.
Seurakunnan uutisia
RSSLinkki avautuu uudessa välilehdessä-
Kirkkoherran, hallintojohtajan ja valmiuspäällikön sijaiset kesällä 2025
25.6.2025 10.48Yhteystiedot avautuvat tästä linkistä. Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@evl.fi
-
Rovaniemen seurakunnan Aapakirkon toiminta siirtyy Napsun monitoimitaloon marraskuusta 2026
16.6.2025 14.39 -
Kesäkuun e-uutiskirjeessä 13.6.2025: Seurakunta muuttuu yhä läheisemmäksi! Kirkko on auki klo 10-20 joka päivä. Sinetän musiikkipäivät 3.-6.7. Laavulauluja, retkiä, leirejä - tervetuloa
13.6.2025 12.51