
Rovaniemen hautausmaat kartalla

Rovaniemen seurakunnan hautaus- ja puistomaa-alueilla kaadetaan puita 14.4.-5.5.2025
Kiinteistön omistaja vastaa kiinteistön turvallisuudesta. Ympäristölleen välitöntä vaaraa aiheuttavan puun saa kaataa ilman lupaa. Vahinko voi aiheutua muun muassa huonokuntoisen puun kaatumisesta tai sen oksien tippumisesta, mutta myös puun taitamattomasta kaadosta. Vaarallisuuden arvioi aina asiantuntija. Kuntoa arvioidessa ammattilainen käyttää esimerkiksi työvälineitä, jotka mittaavat lahoa. Lahon eteneminen ei välttämättä näy päällepäin. Siksi Rovaniemen seurakunnassakin toimivat puunhoidon ammattilaiset. Tehdyn kilpailutuksen mukaan parhaimman tarjouksen tehnyt yhteistyökumppani kaataa puita alkaen maanantaista 14.4. ja urakan arvioidaan päättyvän viimeistään 5.5.2025. Osa puista kaadetaan pois uusittavien sähkö- ja vesilinjojen kaivuiden tieltä. Urakkaan kuuluu puiden kaadon lisäksi risujätteen pois vienti heti sekä myöhemmin kevään ja / tai kesän 2025 aikana kantojen jyrsintä.