Luonto kulkee kohti hiljaisuutta. Kasvukauden loppuhuipennuksena saamme vielä kokea huikean väriloiston. Lopulta värit ovat poissa. Talven mustavalkoisuus on vahva kontrasti. Sen jälkeen seuraavan kasvun värit tuntuvat taas uudelta ja ihmeelliseltä.

Vetäytyminen hiljaisuuteen on tärkeää, jotta kuulisimme paremmin. Hiljaa oleminen ei ole aina kuitenkaan helppoa, sillä saatamme alkaa kuulla asioita, joita olemme tottuneet painamaan pois. Kuitenkin, jos sitä harjoittelee, voi hiljaisuudesta saada ystävän. Vaikeita asioita voi katsella hiljaa ja armollisesti. Elämä ei ole täydellistä.

Luonto kulkee kohti kuolemaa. Pohjoisen luonto on sopeutunut kylmään ja siksi se kykenee heräämään keväällä uudelleen. Pääsiäisen sanoma on väkevä siinä kohti, kun kevätpuro solisee, ja silmut puhkeavat.

Ihmisen aiheuttama luonnon kuolema, luontokato, on vaikeampi asia. Voiko tämän kaiken kautta puhjeta jotain uutta, kirkasta ja ihmeellistä? Kriisin sattuessa ihminen tajuaa yhteyden merkityksen. Itsekkyys väistyy, olennainen kuoriutuu esiin.

Aloita yhteydestä itseesi. Katso tunteitasi ja muotoile ne esiin sävelinä, maalauksena tai vaikkapa runona, kas näin:

Hiljene mieli

ole läsnä, hengitä

lehdet lentävät