Ella ja Janne Henriksson 

Mongolia (Kylväjä)

Kylväjä työskentelee Mongolian evankelisluterilaisen kirkon (MELC) yhteydessä seurakuntatyössä. Seurakuntia perustava työ aloitettiin Kylväjän toimesta yli 20 vuotta sitten. Syntyneet seurakunnat yhdistyivät yhdeksi kirkkokunnaksi virallisesti vuonna 2017. 

Kirkolla on virallisesti kuusi itsenäistä seurakuntaa. Niiden lisäksi on viisi muuta paikkaa, joissa pidetään jumalanpalveluksia sekä 12 työpistettä (”saarnapaikkaa”), joista käsin lähialueilla tehdään tavoittavaa työtä. Työ on laajentunut ja kantanut näkyvää hedelmää niin Kylväjän kuin norjalaisen lähetyksen NLM:n työn hedelminä mutta myös mongolikristittyjen käynnistämänä.

Janne ja Ella tuovat osaamisensa useampienkin seurakuntien käyttöön lapsi-, nuoriso- ja musiikkityössä. Henrikssonit palasivat Suomeen helmikuussa 2023 ja palaavat Mongoliaan perheen pienimmän lapsen hieman kasvettua. 

Lisätietoa Kylväjän työstä Mongoliassa

 

Janne ja Ella Henrikson.

Miten voit auttaa nimikkolähettejä ja kohteita?

Tärkein tehtäväsi on rukoilla nimikkolähettien ja -kohteiden puolesta. Tästä löytyy rukous lähetystyön puolesta. Halutessasi voit tukea taloudellisesti haluamaasi kohdetta. Tästä linkistä löydät lahjoitusohjeet nimikkolähettien ja -kohteiden hyväksi.