Uutislistaukseen

Asunnottomien yössä 15.10.2021 klo 17-23 Rovaniemen kauppatorilla teemana ulkopuolisuuden kokemukset

Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta asuntoon ja omaan kotiin. ULKOPUOLELLA – syrjäytynyt vs. syrjäytetty? eli vuoden 2021 teema syventyy asunnottomuuden aiheuttamaan ulkopuolisuuden kokemukseen ja vaatii toimia yhteiskunnan rakenteista johtuvaan asuntomarkkinoilta syrjäytymiseen.

Asunnottomien yö on yksi suurimmista valtakunnallisista sosiaali- ja terveysalan vuosittaisista tapahtumista. Tapahtumassa on tarjolla lämmintä juotavaa ja syötävää. Paikan päällä nähdään ja kuullaan esiintyjiä sekä elävää musiikkia. Vähävaraisille on jaossa talvivaatteita ja hygieniatuotteita sekä mahdollisuus hiustenleikkuuseen.

Asunnottomien yöllä halutaan tuoda esille myös Lapin alueella asunnottomuuteen liittyviä asioita sekä tehdä tunnetuksi Rovaniemen seudun eri toimijoita, jotka tekevät työtä tukeakseen heikommassa asemassa olevia. Tänä vuonna Rovaniemen Asunnottomien yön järjestävät Balanssi ry, Neuvokas, Nuorisoasuntoliitto ry, Nuorten ystävät, Päiväkeskus, Rikosseuraamuslaitos, Rovalan setlementti, Rovaniemen seurakunta, Rovaniemen kaupunki, SPR Lapin piiri ja Vamos Rovaniemi yhdessä sponsoreiden ja vapaaehtoisten kanssa.

Asunnottomien yötä on vietetty vuodesta 2002 lähtien 17. lokakuuta YK:n kansainvälisenä köyhyyden ja syrjäytymisen poistamiseen keskittyvänä tapahtumana. Asunnottomien yöhön ovat tervetulleita kaikki teemoista kiinnostuneet. Tapahtuma on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton.

Tapahtuman Facebook-sivut avautuvat tästä linkistä.

Lisätietoja: Riina Tikkanen, SPR Lapin piiri: 0407784541, riina.tikkanen@redcross.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

2021-10-07 13:38:29.0