Tätä kirjoittaessani pohdin, onko lehtijuttu niin tärkeä, että siihen kannattaa käyttää luonnonvaroja. Jutun tekeminen kuluttaa sähköä, fossiilisia polttoaineita ja paperia. Kaikki tuo on yhteydessä hiileen ja luontokatoon, aikamme pääongelmiin. Silti tehtävä imartelee egoa, ja haitat unohtuvat helposti. Voiko ympäristötyö oikeuttaa ympäristökuorman lisäämisen? Kysymys on vaikea.
Kirkon ympäristötyötä tehdään todellisuudessa, jossa ilmasto lämpenee, ääri-ilmiöt lisääntyvät, luontokato etenee, sodat pysäyttävät ilmastotyötä ja taloudellinen eriarvoisuus kasvaa. Samalla haitalliset tapamme voittavat uudistushalun toistuvasti.
Ympäristöuutiset tarjoavat päivittäin karuja tiedonsiruja: tuotantoeläinten määrä kasvaa kahdellasadalla tuhannella joka päivä. Ne syövät soijaa, jota viljellään muun muassa Brasiliassa. Amazonista on jo hävitetty noin 20 % eläinrehun tieltä. Kun metsäkato ylittää 25 %, sademetsäekosysteemin keikahduspiste ylittyy, se alkaa muuttua savanniksi ja jopa neljännes maapallon hiilinieluista menetetään. Näistä palasista voi päätellä, että lihansyönti nykyisessä mittakaavassa heikentää tulevien sukupolvien elämän edellytyksiä. Vuodet vaihtuvat ilmastotavoitteiden livetessä toistuvasti ulottuviltamme, emmekä me muutu. Miksi?
Tieto ympäristön tilasta herättää erilaisia reaktioita: kauhua, surua, torjuntaa, uteliaisuutta tai toimintatarmoa. Reaktioihin vaikuttavat luontosuhde, voimavarat ja elämäntilanne. Joskus pieni hetki voi avata tunteet ja suunnan, toisinaan vanhat tottumukset vievät vuodesta toiseen. Muutos, kirkollisella kielellä kääntymys, olisi tarpeen, mutta se ei ole useinkaan helppoa, koska olemisemme perustuu pitkälti tottumusten hyödyntämiseen. Ajattelepa vaikka, jos joutuisit joka päivä opettelemaan alusta, kuinka kengännauhat sidotaan. Eihän elämästä mitään tulisi. Tottumukset ovat lujassa ja lisäksi yhteydessä tunteisiimme. Emme muuta tapojamme ilman hyvää syytä. Joskus vakava sairaus voi pysäyttää niin, että alamme liikkua tai syödä eri tavoin. Ilmastonmuutos ei kuitenkaan vaikuta meihin niin nopeasti ettemmekö ehtisi sopeutua siihen koko ajan. Siksi emme muuta toimintaamme. Tulevien sukupolvien ja muiden lajien kärsimys ei kosketa, kun oma elämä tuntuu olevan kunnossa.
Vasta tunteiden kautta muutos tulee mahdolliseksi. Suuret muutokset syntyvät, kun tunne ohjaa pelkän päättelyn sijaan. Tässä mielessä kärsimyskin voi pelastaa.
Kirkkoa on pidetty ikuisen elämän asiantuntijana, mutta ympäristötyössä kysytään, voisiko sillä olla rooli myös kestävän elämän asiantuntijana. Kirkossa työskentelee paljon ihmisen elämän ja toiminnan ymmärtäjiä. On osaamista kohdata kipua, menetyksiä ja toivon haurautta. Voisiko tätä ymmärrystä soveltaa aikamme suurimman kriisin, ekokatastrofin, kohtaamiseen? Vaikka olemme vääjäämättä siirtymässä ilmastonmuutosuhasta kohti sopeutumisvaihetta, muutoksesta puhuminen ei ole myöhäistä.
Ytimessä ollaan, kun vahvistetaan lasten ja nuorten luontosuhdetta. Kiintyminen ja rakkaus luontoon synnyttävät myös vaikeita mutta välttämättömiä tunteita, kuten surua menetyksen edessä. Vasta tunteiden kautta muutos tulee mahdolliseksi. Suuret muutokset syntyvät, kun tunne ohjaa pelkän päättelyn sijaan. Tässä mielessä kärsimyskin voi pelastaa.
Kirkon arjessa toistuvat kerhot, rukoukset, hartaudet ja jumalanpalvelukset. Ne jos mitkä ovat samalla ympäristötyötä, sillä hyvinvoiva ihminen kuluttaa vähemmän. Turvan kautta myös muutosresilienssi kasvaa. Ympäristöahdistuksen keskellä kirkko voi olla paikka, jossa sisäinen sekavuus saa muodon ja sanoja.
Kirkko haluaa olla elämän puolella. Se viestii elämästä lahjana ja kutsuu syvään kunnioitukseen ja kiitollisuuteen. Ympäristötyö on tämän kunnioituksen ilmentymä. Kun sloganina on MEFA, Make the earth flourish again, olemme selvästi valinneet puolemme.
- Kanttori ja ympäristövastaava Joona Saraste
Suomen evankelisluterilainen kirkko on sitoutunut ilmastonmuutoksen hillintään kansallisesti ja kansainvälisesti. Kirkko hyväksyi vuonna 2019 energia- ja ilmastostrategian, jossa asetettiin tavoitteeksi hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä. Kirkkohallituksen Rovaniemen seurakunnalle myöntämä ympäristödiplomi on voimassa vuoden 2027 loppuun.
Vuonna 2022 seurakunta suojeli noin 131 hehtaaria metsää. Alue nimettiin Illivuopajan suojelualueeksi. Seurakunnan kymmenvuotinen metsäsuunnitelma päivitetään vuoden 2026 aikana. Kuva: Joona Saraste.
Hautausmailla pyritään luopumaan yksivuotisista kasveista. Kukkalaatikoiden sijaan on hankittu kiinteitä pensasistutuksia ja perennan kukkapenkkejä. Joillakin hautausmailla kasvien kasteluun käytetään luonnonvettä.
Helahuppaloiden taimimarkkinoilla myytiin tomaattia kotiin kasvatettavaksi. Tuotot lahjoitettiin Suomen Lähetysseuralle, joka tekee työtä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi Morogorossa paikallisen kirkon kanssa. Kuvat: Pirita Bucht
Vaihtopöydät ja järjestetyt hyväntekeväisyyskeräykset antavat vanhoille tavaroille lisää käyttöikää. Äitiyspakkaustalkoissa lahjoitettiin vaatteita ja tarvikkeita seitsemään äitiyspakkaukseen, jotka Mission Possible ry toimitti Bulgariaan. Kuvat: Pirita Bucht
Eläintenviikolla 2023 järjestettiin Onko eläinkin lähimmäinen -keskustelutilaisuus yhteistyössä eläinten hyvinvoinnin asiantuntijoiden kanssa. Aihetta pohdittiin myös eläinteologisesta näkökulmasta.
Partio-, lapsi-, nuoriso- ja diakoniatyön päivittäistoiminnassa huomioidaan seurakunnan ympäristökasvatussuunnitelma. Luontopainotteisia rippikouluja on myös lisätty. Kesällä 2025 luontoriparia vietettiin Saariniemessä. Kuva: Joona Saraste
Seurakunnan kiinteistöhuollon tavoite on pienentää ympäristövaikutuksia. - Energiatehokkuutta parannetaan peruskorjausten yhteydessä PTS-suunnitelman mukaisesti hyödyntäen kokonaisvaltaista suunnittelua, ympäristöystävällisiä lämmitysratkaisuja, lämmöntalteenottoa sekä rakennusautomaatiota. Lisäksi kulutusta seurataan säännöllisesti, ja uusimmat uudisrakennukset on toteutettu maalämmöllä, maaviilennyksellä ja LED-valaistuksella energiansäästön maksimoimiseksi, kertoo kiinteistöpäällikkö Kalle Kenttälä. Muurolan seurakuntatalo valmistuu vuonna 2026.
