Siirtyminen kesästä syksyyn muistuttaa siitä, miten elämä on levon ja kasvun vuorottelua. Samalla se herättää pohtimaan, saisiko luonto hengähtää myös ihmisen toimista. Roomalaiskirje kuvaa koko luomakunnan huokaavan synnytystuskissaan – kuva, joka tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Luontokadon edetessä saa Paavalin kuvaama katoavaisuuden orjuus uusia merkityksiä. Se mitä synnytyksen jälkeen on, on meille arvoitus.

Luomakunnan aika (1.9.–4.10.) on kirkkojen yhteinen rukousjakso. Se antaa kristityille mahdollisuuden uudistaa kutsumuksensa luomakunnan varjelemiseen. Olemme rakentaneet elämäntavan, jossa luonto on pelkkä näkymätön resurssi. Kuitenkin elämämme on täysin riippuvainen siitä ja hyvinvointimme on kietoutunut yhteen koko elonkehän hyvinvoinnin kanssa. Luonnolla on lisäksi itseisarvo ihmisestä riippumatta.

Dualistinen maailmankuva, jossa luonto koetaan pelkkänä resurssina ja vastustajana ihmisen pyrkimyksille, on aikansa elänyt. Ihmisen aika on ollut vallitseva. Onko mahdollista antaa Luomakunnalle oma aikansa, tilansa ja sille kuuluva arvonsa? Tajuammeko olevamme kaiken elämää ylläpitävän kanssa samassa veneessä? Ajatus sisarena elämisestä Luomakunnan kanssa voi auttaa.

Franciscus Assisilaisen muistopäivänä 4.10. tulee kuluneeksi 800 vuotta hänen kuolemastaan. Hänen perintönsä muistuttaa meitä ekologisen harmonian kauneudesta. Vain sielukas olento voi aistia tällaisia asioita. Aiheuttamiemme ekokriisien keskellä joudumme vakavasti kysymään, olemmeko ihmislajina enää sellaisten joukossa.

Nykyinen virsikirjamme viettää puolestaan nelikymppisiä. Anna-Maija Raittila teki siihen luomakunnasta kertovan kauniin sanoituksen (VK 463). Oli havahduttu tosiasiaan, että ihmiskunta yksin pystyy rikkomaan Luojan tekemän liiton. Muu luomakunta ei Vapahtajaa tarvitse, sillä se jo elää Luoja-yhteydessä ja tarvitsee ennemminkin vapahdusta ihmisestä.

”Huomisen kirkkoni on radikaali, juuriin menevä. Haluan nähdä vallankumouksen.”

Tuholaisena touhuava ihminen

Usein ihmisen kokemus on, että luonto pistää, kutittaa, häikäisee ja polttaa. Luonnossa eksymme, nyrjäytämme nilkkamme, kastumme ja tuskastumme. Siksi suojaudumme ja suodatamme, rakennamme seinät kaivaen näin kuilun itsemme ja muun luonnon väliin. Liikumme porojen ja villieläinten keskellä luonnotonta vauhtia, kehitämme kulttuuria, joka on muovilla päällystetty, kiiltävä ja eloton. Käytämme luonnonvaroja päivittäiseen elämäämme enemmän, mitä ymmärrämme, sillä olemme taitavasti ulkoistaneet ajatuksistamme elämiseemme tarvittavan energian määrän.

Erityisesti superominaisuutemme sopeutumiskyky tuottaa haasteita. Totumme koko ajan uuteen normaaliin. Uudet tehokkaammat höyrykoneet 1800-luvulla aiheuttivat vain koneiden määrän kasvun. Nyt uudet datakeskukset luovat uutta energiankäytön perustasoa. Jevonsin paradoksi, joksi ilmiötä kutsutaan, toimii rumemmin kuin koskaan.

Toivoa uusille sukupolville

Kesän rippikouluissa puhuimme luontosuhteestamme. Jatkuvan kasvun ideologia rajallisella planeetalla vaatii vahvaa uskoa mahdottomaan: resursseja riittää loputtomasti ja tekniikka ratkaisee kaikki ongelmamme, koneet tulevat niin tehokkaiksi, että vihdoin saavutamme tasapainon luonnonlakien ja ihmisen tarpeiden kanssa. Suunta ei näytä kuitenkaan tasapainolta, jos joudumme puhumaan keikahduspisteistä. Luontorippikoulun tunnilla menimmekin hetkeksi takaisin koulun biologian tunnille ja opimme, miten mm. lampaan kanssa oleilu hyödyttää ihmisen terveyttä mikrobien vaihdon ansiosta. Kuulumme yhteen yli lajirajojen ja tarvitsemme kaikki toisiamme.

Profiloidun mielelläni seurakuntatyössä, etenkin rippikouluissa, sieni-ihmiseksi. Saattaa se aluksi hieman nuoria huvittaa, mutta idea avautuu vähitellen. Puhun omakohtaisesta luontosuhteestani, siitä miten siihen rakastuin. Ja rakastaanhan haluaa suojella, eikö? Sitten pistäydymme historian tunnilla: aivan kuin Galileon ajan ihmiset olivat sokeita ja epäuskoisia todellisuuden näkemiselle, uudelle aurinkokeskeiselle maailmankuvalle, on nykyihminenkin sokea narsistiselle ihmiskeskeisyydelle ajassamme. Rehellisyyden nimissä täytyy maa ja vesi nähdä riistettynä ja vähäosaisena. Ihminen puolestaan tulee nähdä kääntymiskykyisenä ja uuden kukoistuksen mahdollistajana. Ja vielä: totuuteen kääntyminen tuottaa syvää iloa.

Lauloimme tervehdyksen metsälle. Herättelimme luontokunnioitusta poimimalla mustikoita välipalaksi. Kuuntelimme veden ääntä laiturilla. Kun opimme kuuntelemaan, luonnon tila herättää meidät. Sitten ajatus etenee: luonto ei kuitenkaan niinkään tarvitse apua. Apua tarvitsee työpaineiden ja merkityksettömyyden kanssa painiva sisäisten taakkojen riivaama ihminen, joka koomassaan tuhoaa maanisesti itseään ja ympäristöään. Meidän tarvitsee palata siihen ytimeen, joka tuo pysyvää onnea ja rauhaa.

Huomisen kirkkoni on radikaali, juuriin menevä. Haluan nähdä vallankumouksen. Se tarkoittaa, että suhteemme toisiimme ja Luomakuntaan muuttuu rakkaudellisemmaksi. Kun muutumme sisäisesti, muuttuu käyttäytymisemmekin. Ilmastodenialisti tarvitsee rakkautta nähdäkseni kaikkein eniten.

”Kirkon ympäristötyö perustuu ymmärrykseen, ettei todellinen muutos synny pelkästään tiedosta tai teknologiasta.”

Suojelemme yhteistä kotiamme

Luonnonsuojelubiologi tekee ehkä huomaamattaan Jumalan työtä sanoessaan, ettemme voi tietää mikä laji on säilyttämisen arvoinen ja siksi suojelemme kaikkea elämää, uhanalaiset erityisesti huomioiden. Ajatuksessa voi kuulla kristillisen uskon mukaista kunnioitusta ja rakastavaan yhteyteen pyrkimistä. Entä mitä voisimme nähdä sorretussa luonnossa? Itse Kristuksen?

Kun kysytään, mitä kirkko tekee, vastaukseksi muotoutuu ensimmäisenä diakoniatyö apua tarvitsevien joukossa. Kasvatustyö on monipuolista, ja perustehtävänä on sanoma armosta, rakastavasta Jumalasta. Kiteytetysti voi sanoa, että kirkon piirissä toteutetaan lähimmäisen rakkauden periaatetta. Nyt vain kysymys kuuluu, haluammeko nähdä Luomakunnan lähimmäisen rakkauden kohteena, kumppaninamme. Entä rakastajanamme?

Kirkon ympäristötyö perustuu ymmärrykseen, ettei todellinen muutos synny pelkästään tiedosta tai teknologiasta. Kääntymys ei tapahdu järjen voimalla. Kokonaisvaltaisempi hyvinvointi vaikuttaa siihen, miten kohtelemme toisiamme, muuta Luomakuntaa. Vasta koettuaan olevansa rakastettu, kykenee ihminen toimimaan rakkaudesta käsin. Ajattelun muuttuminen ”minä ja ne” asetelmasta kohti yhteistä ”meitä” auttaa.

Pastori Anne Burghardt, Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri, sanoittaa työmme merkityksen oivaltavasti: ”Tunnistamme tarpeen kiireelliseen toimintaan, ja myönnämme, että voimme vastata siihen vain uskon kautta.”

Seurakunnassa tapahtuu

Tänä syksynä uudistetaan seurakuntamme metsäsuunnitelma seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Uskallamme pohtia: Miksi kirkko ylipäänsä harjoittaa metsätaloutta? Metsänhoidosta saadaan tuloja, mutta onko kirkon toimintaa rahoitettava näin? Syksyn tapahtumissa metsänhoito käännetään kirkon ”tuotteena” päälaelleen, kun toteutamme pienen pyhiinvaelluksen metsän hoidossa ja puhumme Franciscus Assisilaisen perinnöstä.

Katso artikkelin lopusta ympäristöaiheisen tapahtumat!

Elävä vesi

Tämän vuoden teema on Elävä vesi ja symbolina on Elävään veteen kastautuminen, joka saa innoituksensa Hesekielin kirjan tekstistä:

”Ja missä ikinä nämä vedet virtaavat, siellä kaikki eläimet menestyvät ja lisääntyvät. Myös kaloja on suuret määrät, sillä kaikkialla, minne tulee, tämä virta muuttaa veden makeaksi. Minne vain se tulee, siellä kaikki virkoaa elämään. … Pitkin virran molempia rantoja kasvaa kaikenlaisia hedelmäpuita. Niistä eivät lehdet lakastu eivätkä hedelmät lopu: joka kuukausi ne antavat uuden sadon, sillä niitä ruokkii virta, joka saa alkunsa pyhästä paikasta. Niiden hedelmiä käytetään ruoaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi.” (Hes. 47: 9,12)

Seuraa luomakunnan ajan rukouksia seurakunnan sosiaalisessa mediassa:

#SeasonofCreation #Luomakunnanaika sekä Season of Creation Facebook- ja Instagram-tilejä.

Ympäristöaiheisia tapahtumia:

• Su 30.8. Luomakunnan sunnuntaita vietetään messuissa koko seurakunnassa.
• 31.8., 28.9. ja 19.10 klo 17.45 Ympäristöillat seurakuntasalissa. Ympäristöillassa seurataan STEP-opintokeskuksen tarjoamaa webinaaria ja keskustellaan sen herättämistä ajatuksista. Kouluttajina nimekkäitä ympäristöajattelijoita. Lue lisää tapahtumakalenterista linkistä.
• Pe 18.9. klo 17 Pieni pyhiinvaellus. Kuljemme kirkolta halki Ounasvaaran Ounasrinteen kappelille, jossa hetki hiljentymiselle. Lue lisää tapahtumakalenterista linkistä.
• Su 4.10. Franciscus Assisilaisen perintö. Tulee kuluneeksi 800 vuotta tämän kuuluisan luonnonsuojelun pyhimyksen kuolemasta. Hänen perintönsä muistuttaa ekologisen harmonian kauneudesta ja kutsuu meitä rakentamaan kestävää suhdetta ympäristöömme. Seuraa ilmoittelua lähempänä.
• 24.–26.9. Pop up -kirppis seurakuntakodin yläsalissa. Lue lisää tapahtumakalenterista linkistä. 
• Su 27.9. klo 14 Viirinkankaan IV hautausmaan 100-vuotisjuhla. 100-vuotisjuhla ja hartaus "Toivon puutarhassa" IV hautausmaan juhla-aukiolla. Säävaraus. Sateen sattuessa tilaisuus vietetään Viirinkankaan kappelissa. Lue lisää tapahtumakalenterista linkistä.