Tuore väitöstutkimus tuo esiin, kuinka tärkeä rooli hengellisillä tarpeilla on potilaan hyvinvoinnissa. Tutkimus tarjoaa käytännön työkaluja hengellisten tarpeiden huomioon ottamiseen suomalaisessa terveydenhuollossa.
Hoitoa ihmiselle, ei vain sairaudelle
Lääkäri, teologi ja piispa Raimo Goyarrola tarkasteli väitöstutkimuksessaan hengellisyyden merkitystä palliatiivisessa hoidossa Suomessa. Hänen mukaansa hoidon lähtökohta on yksinkertainen mutta usein unohtuva: potilas on ihminen, ei diagnoosi.
Palliatiivinen hoito tarkoittaa parantumattomasti tai vakavasti sairaan ihmisen kokonaisvaltaista hoitoa. Sen tavoitteena on lievittää oireita ja tukea potilaan fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja hengellistä hyvinvointia. Saattohoito puolestaan on tämän hoidon viimeinen vaihe, joka sijoittuu elämän loppuvaiheeseen.
Goyarrolan mukaan palliatiivinen hoito pitäisi aloittaa mahdollisimman varhain jo diagnoosin saamisen jälkeen, eikä vasta elämän viimeisinä viikkoina.
Hengellisyys ei ole sama kuin uskonto
Tutkimus nostaa esiin keskeisen haasteen: hengellisyys ymmärretään usein liian kapeasti.
– Hengellisyys ei tarkoita vain uskontoa. Se voi olla myös merkityksellisyyttä, toivoa, ihmissuhteita, luontoa tai musiikkia, Goyarrola kuvaa.
Suomessa hengellisyyden käsitettä voi varjostaa ajatus siitä, että kyse on yksityisasiasta tai pelkästään uskonnollisuudesta. Tämän vuoksi hengellisyys jää helposti käsittelemättä hoitotilanteissa, vaikka potilaat usein kaipaavat keskustelua elämän merkitykseen, pelkoon tai toivoon liittyvistä kysymyksistä.
Hoidon neljä ulottuvuutta
Spiritualiteetti palliatiivisessa hoidossa Suomessa – kyselylomakkeiden kehittäminen henkisen / hengellisen hoidon arvioimiseksi -väitöstutkimus korostaa palliatiivisen hoidon neljää keskeistä ulottuvuutta:
- fyysinen (esimerkiksi kipu ja muut oireet),
- psykologinen (ahdistus, pelko, masennus),
- sosiaalinen (perhe, ihmissuhteet, arjen huolet),
- hengellinen (merkityksellisyys, anteeksianto, rauha).
Kaikki ulottuvuudet vaikuttavat toisiinsa. Esimerkiksi ratkaisematon hengellinen kriisi voi lisätä kärsimystä yhtä voimakkaasti kuin fyysinen kipu.
Konkreettisia työkaluja hoidon tueksi
Tutkimuksen keskeinen anti on käytännönläheisyys. Goyarrola kehitti väitöstyössään mittareita ja kyselylomakkeita, joilla potilaan hengellisiä tarpeita voidaan tunnistaa ja käsitellä. Lomakkeisiin vastaamalla potilas voi esimerkiksi arvioida, kuinka tärkeitä tietyt tarpeet – kuten toivo, anteeksianto tai hyväksytyksi tuleminen – ovat ja miten hyvin ne toteutuvat hänen elämässään.
Samalla työkalut tukevat hoitohenkilökuntaa avaamaan keskustelua aiheista, jotka muuten saattaisivat jäädä käsittelemättä.
– Tavoitteena ei ole teoria, vaan konkreettinen apu potilaan ja hoitajan väliseen kohtaamiseen, Goyarrola korostaa.
Aikaa kuunnella – ja kohdata
Yksi hoitotyön suurimmista haasteista on ajan puute. Hengellisten kysymysten käsittely vaatii pysähtymistä ja kuuntelemista, mikä ei aina toteudu kiireisessä arjessa.
Silti jo yksinkertainen kysymys voi olla merkityksellinen: Mitä sinulle kuuluu?
Goyarrolan mukaan tällainen kohtaaminen voi itsessään olla osa hoitoa.
– Ihmisyys kuuluu hoitoon. Potilas tarvitsee tulla nähdyksi kokonaisena, ei vain sairautensa kautta, hän tiivistää.
Kohti inhimillisempää hoitoa
Tutkimus on herättänyt laajaa kiinnostusta ja tavoitteena on saada kehitetyt työkalut käyttöön mahdollisimman laajasti Suomen terveydenhuollossa.
Goyarrola toivoo, että tulevaisuudessa palliatiivinen hoito ymmärretään entistä kokonaisvaltaisemmin – hoitona, jossa myös hengellisyys nähdään luonnollisena osana ihmisen hyvinvointia.
– Vaikka sairaus ei parane, potilasta voidaan aina auttaa. Hoito ei lopu siihen, että parantuminen ei ole mahdollista.
Suomen katolisen kirkon Helsingin hiippakunnan piispa Raimo Goyarrolaa haastatteli hänen väitöstilaisuutensa jälkeen Rovaniemen ev.-lut. seurakunnan pastori Aki Hätinen. Copilot-tekoälytoiminnallisuus teki Teams-haastattelusta koosteen, jonka haastateltava ja haastattelija ovat tarkastaneet.
