Norvajärven leirikeskus

Norvajärven leirikeskus kuvattuna ulkoapäin.

Leirikeskustie 177, 96900 Rovaniemi

Hyvää palvelua kauniissa leirikeskuksessa 25 km Rovaniemeltä.

Luokkatilat 2 x 35 h. 

Ruokailupalvelut toteutetaan toiveiden mukaan.

Mikäli asiakas haluaa päästä verkkoon, tulee hänellä olla oma mokkula yhteyttä varten. Alueella ei ole langatonta verkkoa. 

Seurakunta hankki Norvajärven rannalta Kuokkasen maatilan vuonna 1960. Tilan rakennuksia käytettiin seurakunnan leiritoimintaan. Alkuvaiheessa leiriläiset joutuivat matkaamaan paikalle järven ylitse, kunnes alueelle valmistui tie vuonna 1968.

Nykyinen 1992 valmistunut leiri- ja kurssikeskus on Matti Turpeisen suunnittelema laajennus aiempaan vuonna 1974 valmistuneeseen leirikeskukseen. Kahden luentotilan ja vapaa-ajan tilojen lisäksi keskuksessa on majoitustilaa 78 ja ruokasalissa 60 hengelle.

Ulkoalueilla on mainiot mahdollisuudet liikuntaan, urheiluun lento-, kori- ja jalkapallokentillä. Uimaranta, rantasauna, kota ja leirikirkko ja luontopolun varrella oleva pienkota antavat runsaat mahdollisuudet monipuoliseen leirielämään, ulkoiluun ja virkistäytymiseen.

Nykyisin Norvajärven leirikeskus on erittäin vilkas toimintakeskus. Viikonloput ovat seurakuntatoiminnan käytössä ympäri vuoden. Vuosittain kävijöitä on noin 5000. Suurimpia käyttäjäryhmiä on nuoriso- ja lapsityö sekä diakonia.

Esteetön kulku Esteetön kulku
Esteetön wc Esteetön wc
Lastenhoitohuone Lastenhoitohuone
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

la 29.10. klo 9.00

Leirikeskustie 177, 96900 Rovaniemi

Äitien lepoloma Norvajärven leirikeskuksessa

Äitien lepoloma Norvajärven leirikeskuksessa.