”Jumala on kutsunut meidät siunaamaan juutalaisia. Haluamme olla tässä työssä mukana!”

Mikko on koulutukseltaan teologian maisteri ja pappi. Työkokemusta hänellä on eri paikallisseurakunnista ja lähetysjärjestön tehtävistä yhteensä 10 vuotta.

Miia on yhteisöpedagogi AMK, kirkon nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri. Miia on suorittanut naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. Hän on reservin kersantti ja sotilasdiakoni. Seurakunnissa Miia on tehnyt rippikoulu-,nuoriso- ja lähetyssihteerintyötä.

Perheellä on kaksi lasta. Mikko ja Miia perheineen lähtivät ensimmäiselle työkaudelleen elokuussa 2023.

Miian sydän palaa niille juutalaisille, jotka eivät vielä tunne Messiastaan. ”Haluan kertoa, että heidän odottamansa Messias on jo tullut maailmaan 2000 vuotta sitten. Lisäksi haluan tukea paikallisten uskovien evankelioimistyötä”, sanoo Miia.

Mikolle innostusta antaa Luukas 2:32: ”Jeesus on valo, joka koittaa pakanakansoille, ja kirkkaus, joka loistaa Jumalan omaisuuskansalle.”

”Juutalaiset ovat edelleen tärkeä osa Jumalan suunnitelmaa. Siksi haluan tukea tätä kansaa teologisella osaamisellani ja vastavuoroisesti myös oppia heiltä”, kertoo Mikko. Lähi-idässä Mikko ja Miia opiskelevat ensin paikallista kieltä ja kulttuuria. Kieli- ja kulttuurijakson jälkeen Mikon on määrä työskennellä paikallisen seurakunnan seurakuntapastorina. Miia tulee näillä näkymin toimimaan tavoittavassa työssä ja kohtaamaan paikallisia seurakunnassa ja tavoittavien työmuotojen kautta.


Lähde: https://kansanlahetys.fi/tyontekijat-ja-kohteet/mikko-ja-miia-lahi-idassa/

Rovaniemen seurakunnan nimikkolähetit Lähi-idässä: Mikko ja Miia.